Sivut

torstai 28. helmikuuta 2013

Vuosi 2013

Viime vuosi hujahti nuorisojaostolla melkoisessa hiljaiselossa, mutta nyt tälle vuodelle on ideoituna enemmän toimintaa!

Keväälle on suunniteltu yhteislenkkiä, junior handler -koulutusta, johonkin vaiheeseen vuotta mahdollisesti match show sekä syyspuolelleki jotakin kurssia ja pikkujoulut. Osallistumme myös junior handler -kilpailuiden järjestelyihin Kuopion näyttelyssä toukokuussa ja Iisalmen näyttelyssä elokuussa.

Kunhan päivämäärät, järjestelyt ym. selkiytyvät, ilmestyy lisäinfoa tänne blogiin! Malttia ja kärsivällisyyttä! :)


Mukaan nuorisojaoston toimintaan?

Jaostoomme kaipailtaisiin uusia innokkaita jäseniä ideoimaan ja nuorisolle toimintaa järjestelemään! Jaostomme toimii tällä hetkellä pääasiassa Kuopio-Siilinjärvi alueella.

Mukaan ovat tervetulleita niin nuoret kuin jo täysi-ikäisyyden rajan saavuttaneetkin - kunhan mieli on nuori! ;) Monen ikäistä porukkaa tarvitaan, jotta homma toimii. Tärkeintä on motivaatio osallistua silloin tällöin rentoihin kokoustilaisuuksiin sekä olla mukana nuorisotoiminnassa esim. kurssien ja tapahtumien(mätsärit, Kuopion isojen näyttelyiden junior handler -kilpailut) järjestelemisessä.

Jos tunsit kiinnostusta lähteä mukaan nuorisotoimintaan, jätä esim. kommentti tähän viestiin, niin otamme yhteyttä! :)

Meillä on nyt blogi!

Pohjois-Savon kennelpiirillä on nyt blogi! Blogin tarkoituksena on jakaa tietoa jaostomme toiminnasta ja tulevista tapahtumistamme.

Viime vuosi oli valitettavasti kovin hiljaiseloa jaoston osalta jaostolaisten elämäntilanteiden ja vähäisen jäsenmäärän vuoksi, mutta nyt vuodelle 2013 on mietittynä taas enemmän aktiviteetteja!

Löydät meidät myös Facebookista, jonne myös päivittelemme infoasioita:
http://www.facebook.com/pages/Pohjois-Savon-kennelpiirin-nuorisojaosto/219598668083694